Ruusutorppa
perjantai, 13. tammikuuta 2012
Pois alta kivet ja männyn kävyt!
Tunnustetaan, viime vuonna manguin, että taas menee häämessut ohi suun, kun sormusta ei ollut nimettömään (vieläkään) siunaantunut. Tänä vuonna messuanti jäänee laihaksi, koska h-hetki on jo niin lähellä. Uskoisin, että sisäinen Monicani nostaa kuitenkin päätään.
P.S. Sulhanenhan lupautui mukaan messuille (!?!), mutta hankki viikon alkajaisiksi polvivamman ja kepit... Herää vahva epäilys salaliittoteoriasta!
P.P.S. Video palautui mieliini tämän hetkisen suosikki(hää)blogini ansiosta.
P.P.S. Ja kun mainostamaan ruvettiin, niin viihdyn myös täällä ja täällä.
lauantai, 31. joulukuuta 2011
2011 kuvasatoa
Kalenteri paljastaa, että vuosi 2011 on ollut niin kiireinen, että J:n kalenteriin on pitänyt merkitä oikein paikka kahvitauoillekkin :). Pääosin kalenteri on täyttynyt voimistelusta ja sählystä, sekä arjen askareista ja koirien rapsutuksesta. Hiihtoloman päätteeksi aloitettiin häiden valmistelut. Pääsiäinen vietettiin tyttöjen kanssa Berliinissä juhlistaen kirjoituksista kulunuttu vuosikymmentä ja heinäkuussa vietettiin useampiakin pyöreitä synttäreitä. Elokuussa päästiin vieraaksi häihin ja herkuteltiin perinteisesti ravuilla. Vuoden lopulla syntyi odotettu kummityttö.
Vuodelle 2012 toiveissa on, että opinnot etenevät loppusuoralle ja toisaalta samaan aikaan koitetaan hidastaa ja nautiskella! Häitä tietenkin odotetaan kuin kuuta nousevaa!
Uuden vuoden taian tein,
sen sylissäni ulos vein.
Tuulen mukana sulle heitin,
pehmeillä toiveilla hellästi peitin.
Ettei särkyisi taika,
vaan tulisi onnen aika!
Onnea vuodelle 2012!
sen sylissäni ulos vein.
Tuulen mukana sulle heitin,
pehmeillä toiveilla hellästi peitin.
Ettei särkyisi taika,
vaan tulisi onnen aika!
Onnea vuodelle 2012!
torstai, 24. marraskuuta 2011
Vanhoja poikia viiksekkäitä!
Poikien synttärijuhlatkin olivat ja menivät. Ehkä ne on vähän kasvaneet, vaikkei sitä käytöksestä ihan heti huomaakkaan!
ja Luka 5 vuotta
ja Lenni 3 vuotta
P.S. Jospa sitä saisi kesänkin tunnelmia muisteltua blogissa kuvina.
torstai, 29. syyskuuta 2011
Hiljaiseloa
Kukkia, maljakoita, kutsukortteja, vieraskirjoja, huntuja ja smokkeja niistä on meidän päivät tehty. Ei vaan, kyllä aina tilaisuuden tullen opiskellaan ja urheillaan sekä hoidellaan koiria. Ainakin. Uskollisimmat lukijat ovat huomautelleet blogihiljaisuudesta ja allekirjoittanut vetoaa siis morsian-titteliinsä :).
tiistai, 5. heinäkuuta 2011
tiistai, 28. kesäkuuta 2011
torstai, 26. toukokuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








